Rippi ja sielunhoito

"Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" Ilm. 21:4

Elämässä tulee monenlaisia kipua ja suruja ihmisen matkalla vastaan. Näissä kaikissa asioissa saa kääntyä seurakunnan työntekijöiden puoleen. Kristittyinä meillä on tarjolla erityisesti kahdenlaista apua. Me voimme kuunnella ja osoittaa myötätuntoa ja tukea - tämä on sielunhoitoa. Toinen mitä me voimme tarjota on hyvän omantunnon lahja - tämä tapahtuu ripissä. Ripissä ihminen tunnustaa oman syyllisyytensä ja saa vastaanottaa anteeksiannon sanan Jumalalta.

Miksi ripittäytyä?

Rippi on ennen kaikkea anteeksiantamuksen iloa. Tätä iloa edeltää tilanne, jossa ihminen sisimmässään harkitsee elämäänsä ja toteaa tahtovansa todellisen elämänmuutoksen. Näihin vaiheisiin liittyy katumus menneistä rikkomuksista ja synnintunnustus. Rippi, jossa ihminen tunnustaa syntinsä, onkin ensimmäinen todellinen askel elämänmuutokselle.

Syntien ja menneiden pahojen tekojen tunnustamisen jälkeen ihminen saa synninpäästön. Pappi tai muu luotettava seurakunnan jäsen julistaa, että henkilön kaikki synnit ovat anteeksiannetut. Ihmisyyden suurin kyky on tuntea syyllisyyttä ja ottaa vastuu omasta elämästään. Tämän vastuun ottamisen seurauksena me saamme myös ripissä vapautua syyllisyydestä uuteen elämään.

Rippi on yleensä hyvin vaikea ensimmäinen askel, sillä siinä ihminen sanoo ääneen joskus vuosikymmeniäkin vaiettuja asioita, joista kokee syyllisyyttä. Vielä suurempi onkin se ilo, jota voi kokea, kun vuosien taakat otetaan ihmisen sydämeltä pois. Papin tai diakoniatyöntekijän kanssa voi tulla keskustelemaan turvallisin mielin, sillä he ovat vaitiolovelvollisia.

Mitä on sielunhoito?

Sielunhoito on erityisesti sitä, että kuunnellaan ihmisen elämän kipua. Aivan alkukirkon ajoista lähtien kristillisessä kirkossa on ollut sielunhoitoa. Tämä sielunhoito tapahtui silloin - ja tapahtuu edelleen - kristitittyjen keskinäisessä kuuntelussa. Tämä on tuttua meille kaikille, sillä kun keskustelee elämän syvistä vaikeuksista ystäviensä kanssa, silloin taakat kevenevät.

Sielunhoidollisessa keskustelussa ihminen saa tulla kertomaan elämänsä asioista papille tai diakoniatyöntekijälle. Kaiken keskustelun lähtökohtana on se, että pyritään ymmärtämään kärsinyttä ihmistä ja hänen elämänsä kulkua. Tällainen turvallisessa ympäristössä tapahtunut menneisyyden haavojen käsittely auttaa ihmisen sisimpää parantumaan kivuistaan. Näin sielunhoidossa käynyt ihminen saa alkaa elämään tätä elämää vapaana menneisyytensä kivuista.

Sielunhoito ei kuitenkaan ole terapiaa. Mikäli elämässä on syvempiä persoonaan tai käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, tällöin on syytä kääntyä seurakunnan perheneuvonnan tai terapian puoleen.